Morsiamella on hintansa

Kulttuureilla on omat perinteensä perheiden rakentamiseen.  Afrikassa on ollut lopola-käytäntö.  Morsiamen perheelle maksettiin, esim. lehmissä, nykyään rahassa.  Tapa vauhdittaa tyttäriä jo nuorina kehittymään kunniakkaiksi, siis pidättäytymään esiaviollisista suhteista, myös ajallisesti menestyviksi ja älykkäiksi – ja osoittamaan näin vanhemmille arvostusta annetusta hyvästä kasvatuksesta.
Miehelle, ja suvulle, jäi tehtäväksi kerätä varat naimakauppaan.  Ei ihme, että etupäässä naisille jätetty persoonallisuuden kehittäminen on herättänyt siellä monia etsimään oikeudenmukaisempaa ja
tasa-arvoisempaa kumppanuutta.  Mitä meillä on tarjota? Yksinkertaisesti – omassa kulttuurissamme hyvin vähän –  jollei koko instituutio rakennu jo avioliittoa edeltävään, yksilöinä sovittuun liittoon, jossa päättää itse seurata ja toteuttaa onnellisen yhteiselämän vaatimia periaatteita.  Moni nuori onkin jo oikealla tiellä: ei käytä huumeita, ei juo, tupakoi, valehtele, varasta, ei syyttele toisia tai elä toisten siivellä.  Tässä on hyvä alku.
TuomoIsokangas
Perussuomalaiset Nokia

Avioliitossa. Kolmen lapsen isä. Kaupunginvaltuutettu, lautamies, kutsuntalautakunnan jäsen. Vapaa-ajalla harrastuksia Suomen kauniissa luonnossa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu